Maria nella bottega di un falegname
Fabrizio De André
Universal Music Publishing Ricordi Srl
Maria:
"Falegname col martello
perché fai den den?
Con la pialla su quel legno
perché fai fren fren?
Costruisci le stampelle
per chi in guerra andò?
Dalla Nubia sulle mani
a casa ritornò?"
Il falegname:
"Mio martello non colpisce,
pialla mia non taglia
per foggiare gambe nuove
a chi le offrì in battaglia,
ma tre croci, due per chi
disertò per rubare,
la più grande per chi guerra
insegnò a disertare".
La gente:
"Alle tempie addormentate
di questa città
pulsa il cuore di un martello,
quando smetterà?
Falegname, su quel legno,
quanti corpi ormai,
quanto ancora con la pialla
lo assottiglierai?"
Maria:
"Alle piaghe, alle ferite
che sul legno fai,
falegname su quei tagli
manca il sangue, ormai,
perché spieghino da soli,
con le loro voci,
quali volti sbiancheranno
sopra le tue croci".
Il falegname:
"Questi ceppi che han portato
perché il mio sudore
li trasformi nell'immagine
di tre dolori,
vedran lacrime di Dimaco
e di Tito al ciglio
il più grande che tu guardi
abbraccerà tuo figlio".
La gente:
"Dalla strada alla montagna
sale il tuo den den
ogni valle di Giordania
impara il tuo fren fren;
qualche gruppo di dolore
muove il passo inquieto,
altri aspettan di far bere
a quelle seti aceto"
Maria puusepän verstaassa
Maria:
Puuseppä, miksi vasarasi
noin paukkuu?
Miksi höyläsi laudalla
noin suihkaa?
Kainalosauvojako teet
sille, joka lähti sotaan
ja Nubiasta käsillään
palasi kotiin?
Puuseppä:
Vasarani ei pauku
eikä höyläni suihkaa
veistääkseni uusia jalkoja
niille, jotkan uhrasivat itsensä taistelulle,
vaan kolmea ristiä, kahta niille,
jotka karkasivat rintamalta varastaakseen
kalleimman hänen puolestaan, joka opetti
karkaamaan rintamalta.
Ihmisjoukko:
Uinuvissa unissa
tämän kaupungin
pamppailee vasaran sydän.
Milloin se loppuu?
Puuseppä, montako iskua
vielä tähän puuhun,
paljonko höyläsi
vielä sitä leikkaa?
Maria:
Näistä haavoista, näistä vammoista,
jotka olet puuhun tehnyt,
puuseppä, näistä viilloista
puuttuu enää veri,
jotta ne voisivat kertoa,
omilla äänillään,
keiden kasvot ovat kalpeneva
ristiesi yllä.
Puuseppä:
Näitä puita, jotka he ovat tuoneet,
jotta hielläni
muuttaisin ne kuvaksi
kolminkertaisesta tuskasta,
ovat Dymachuksen ja Tituksen *
kyyneleet kostuttava,
ja se suurin, jota katsot,
on ottava syliinsä sinun poikasi.
Ihmisjoukko:
Kaduilta, jotka vievät vuorille
kuuluu sinun vasarasi pauke,
ja jokainen laakso Jordanin maassa
oppii erottamaan höyläsi suihkeen.
Jotkut tuskansa vallassa
liikehtivät rauhattomasti,
toiset odottavat antaakseen
janoaville juotavaksi etikkamaljan.
© Juha Rämö, 2016
* Voltaire kertoo teoksessaan Évangile de l'enfance (Lapsuuden evankeliumi) kahdesta ryöväristä nimeltä Titus ja Dumachus, jotka pyhä perhe kohtaa matkallaan Egyptissä. Dumachus aikoo ryöstää matkalaiset, mutta Titus pyytää häntä jättämään nämä rauhaan ja lupaa maksaa tästä hyvästä hänelle neljäkymmentä drakmaa. Myöhemmin Jeesus sanoo Marialle: »Kun juutalaiset kolmenkym-menen vuoden kuluttua ristiinnaulitsevat minut Jerusalemissa, nämä kaksi ovat riippuva kanssani ristillä, Titus oikealla ja Dumachus vasemmalla puolellani, ja sen päivän jälkeen Titus on astuva minun edelläni paratiisiin.«
MARIA EN EL TALLER DE UN CARPINTERO
María:
«Carpintero con el martillo
¿por qué haces dan dan?
Con el cepillo en aquel leño
¿por qué haces fran fran?
¿Construyes las muletas
a quién a la guerra fue
y de Nubia a dos manos
a casa volvió?».
El carpintero:
«Mi martillo no golpea,
mi cepillo no talla:
no moldea piernas nuevas
a quien las dio en batalla,
sino tres cruces, dos para quien
desertó para robar,
la más grande para quien de guerras
enseñó a desertar».
La gente:
«En los templos adormecidos
de esta ciudad
late el corazón de un martillo,
¿cuándo parará?.
Carpintero en aquel leño
¿cuántos golpes más?
¿cuánto, con el cepillo,
aún lo reducirás?».
María:
«A las llagas, a las heridas
que en el leño haces,
carpintero en esos tajos
falta sangre ya,
para que expliquen ellos solos,
con sus propias voces,
qué rostros palidecerán
sobre tus cruces».
El carpintero:
«Éstos troncos que han traído
para que mi sudor
los transforme en la imagen
de tres dolores,
verán lágrimas en los ojos
de Dímaco y de Tito
el más grande que ahora ves
abrazará a tu hijo».
La gente:
«De la calle a la montaña
sube tu dan dan.
Cada valle de Jordania
aprende tu fran fran.
Algún grupo de dolor
mueve el paso inquieto,
otros esperan hacer beber
vinagre al sediento».
by Mercedes Sanchez Marco